Elämää siellä ja täällä

Pietari - tuo mukava pikkukylä

2010-10-17T13:06:00.008+03:00

Aika on kulunut älyttömän nopeasti Pietarissa, jota voisi hyvinkin luonnehtia välillä pikkukaupungiksi, koska kävellenkin pääsee suht mukavasti olennaisimpiin paikkoihin. Olin alunperin ajatellut, että kirjoittaisin joka viikko jotain, mutta toisin kävi. Pietari ei ole ehkä ihan yhtä sykkivä kuin Moskova, mutta ei täällä tylsistymään pääse, sillä ihmisiä on liikkeellä lähes kaikkina vuorokauden tunteina ja he eivät ole ehkä aivan yhtä hiljaisia kuin vaikkapa allekirjoittanut. Toisaalta tässä kaupungissa liikkuu niin paljon suomalaisia, ettei koti-ikävää oikein voi tulla. Nyt tuntuu myös siltä, että lähtökohdat kielitaidon parantamiseen ovat paljon paremmat, sillä näiden kuuden viikon aikana on jo ehtinyt ystävystymään muutaman paikallisen kanssa. Työpaikalla voisi kyllä kuulua enemmän Venäjä, sillä tällä hetkellä suomalaisia harjoittelijoita on kaiken kaikkiaan neljä. Työni koostuu pääosin metsäpalojen vaikutuksia arktisen alueen ilmastonmuutokseen käsittelevän kansainvälisen konferenssin järjestelyissä avustamisesta, mutta on kaikenlaista muutakin tullut tehtyä.

Työ itsessään onkin ollut mielenkiintoista, koska olen päässyt hieman sisälle kansainväliseen yhteistyöhön ilmastotieteiden saralla ja samalla on ehkä hieman avautunut mustahiilen rooli arktisen alueen ilmastonmuutoksessa ja näkökulma on siis ollut luonnontieteellinen eikä yhteiskuntatieteellinen. Toisaalta myös excel-taulukot ja HTML-koodauskin ovat tulleet aivan riittävän hyvin tutuiksi ja muutama venäjä-englanti -käännöskin on tullut tehtyä. Odottelenkin jo innolla mitä ensi kuussa pidettävässä konferenssissa tapahtuu, johon osallistuu tutkijoita Greenpeacesta NASA:an. En kuitenkaan kuvitellut tullessani Bellonaan harjoitteluun, että se olisi pitänyt niin paljon sisällään toimistotyötä, vaikka nyt sen ymmärtääkin, sillä järjestössä korostuu erityisesti puhtaan ympäristön näkeminen ihmisoikeutena ja ympäristön tilasta tiedottaminen ja henkilökunta koostuu enemmänkin toimittajista ja juristeista kuin ympäristötieteilijöistä.

Harjoittelu on kuitenkin vain yksi osa arkea ja arjesta toisen osan on vienyt hyvin pitkälti kaupungin kulttuuritarjontaan ja asukkaisiin tutustuminen. Millään isolla klubilla en ole vielä käynyt vaan olen suosinut enemmänkin pieniä baareja kuten Dumskajan kadulla sijaitsevia paikkoja Belgradia, Datshaa ja Fideliä, Kitaiskij Letshikia ja Pir O.G.I:a Fontankan kanavan varrella sekä tietysti Fish Fabriquea, jonka sijainti pitää todellakin tietää, vaikka se sijaitseekin aivan keskustassa. Kaikkia näitä yhdistää boheemius, omaperäisyys ja eri tyylien sekoitus. Yhtäkään näistä paikoista ei voi luokitella pelkästään vaikkapa Rock- tai tanssipaikaksi vaan tyylit vaihtelevat illasta toiseen: maanantai-iltana voi soida Blaxploitation-henkinen groove ja vaikkapa perjantaina avantgardistinen pop. Tunnelmaa kyllä välillä hieman latistaa savu, sillä Venäjällä poltetaan kaikkialla (varsinkin metsiä ja tupakkaa) ja se voi välillä olla niin sakeaa, että silmiä alkaa kirvelemään ja tupakkakopeista ei tosiaan ole tietoakaan. Toisaalta nuo pietarilaiset ovat muuten niin ystävällisiä ja sosiaalisia ettei se oikeastaan haittaa.

Viihtymistä täällä varmasti edistää myös se, että asuntoni on aivan keskustassa, Fontankan kanavan varrella ja reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä pääkadulta Nevskij prospektilta. Asumismuoto on majoitus mummon luona, joka vuokraa asuntonsa kolmea huonetta ulkomaalaisille vaihtareille ja harjoittelijoille. Oman huoneeni varustukseen kuuluu talon ainoa parveke (harmi kun en polta) ja piano (jota en tietenkään osaa soittaa). Parvekkeet eivät muutenkaan ole venäläisille erityisen tärkeitä, sillä ne toimivat usein vain polkupyörävarastoina ja niissä harvemmin näkee esimerkiksi kasveja toisin kuin vaikkapa Suomessa tai Saksassa.

Olen saanut myös jo vähän järjestettyä tulevaisuutta harjoitteluni jälkeen, joka siis päättyy joulukuun 3. päivä. Sen jälkeen menen ainakin kuukaudeksi Suomen pääkonsulaattiin töihin (siis täällä Pietarissa), mutta voi olla, että olen siellä jopa elokuuhun tai syyskuuhun saakka. Työnkuvahan on sitä samaa viisumien tehtailua, mitä Moskovassakin, mutta toisaalta Pietari on kyllä sellainen kaupunki, että täällä viihtyy helposti vaikka vuoden. Mutta suunnitelmissa on myös mahdollisesti reilausta Euroopassa kesällä tai ehkä töitä jossain muussa Suomen edustustossa. Opiskella en aio yliopistossa tänä lukuvuonna, sillä siitäkin laitoksesta on hyvä välillä saada pientä hermolomaa, koska varsinkin viime vuonna huomasi, miten stressaantunut välillä oli, mutta ehkä se oli sen arvoista, sillä nyt on kandidaatin tutkinto alla, eli haenkin maisteriohjelmiin, joissa pääaineena olisi jokin yhteiskuntatieteellinen aine, eikä enää yhtä vahvasti Venäjä. Kulttuurien väliset suhteet, eroavat identiteetit ja arvot pitävät kuitenkin arjen mielenkiintoisena ulkomailla, kuten tästä brittisketsistäkin voi huomata.

Pietari: ensimmäiset kuvat

2010-09-20T19:36:00.052+03:00

Sain lightboxin lopultakin toimimaan (tai ainakin melkein!), eli laitanpa siis kuvia Pietarista.

Tver kuvina

2009-05-20T13:37:00.003+03:00

Tver on loppujen lopuksi melko kaunis 400000 asukkaan maalaiskaupunki, jota kaunistaa Volga-joki, josta muun muassa Frederik on tehnyt laulun. Kuvia tulee todennäköisesti vielä lisää, mutta tässä jo muutamia kuvia lähinnä Volgasta ja rakennuksista ja muutamasta muistomerkistä. Kaupungin erikoisuus on hopeoidut valopylväät. Idea on mielestäni erinomainen, josta myös Tampereen kaupunki voisi ottaa esimerkkiä. Tampereen kaupungin sähkökaapithan ovat niin hienoja, ettei niihin voi laittaa julisteita, niin niitähän voisi koristaa jatkossa vaikka hopeoimalla ne spray-maalilla.

Auringonlasku Volgalla, taustalla jokilaiva

Ratikkaruuhka keskustassa

Peilityyni Volga

Leffateatteri

Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen toimisto

Hopeoitu valopylväs

Lenin edestä

Lenin takaa

Silta Volgalla

Faces & Laces 2009

2009-05-17T21:44:00.009+03:00

Kävin Moskovassa 25. huhtikuuta Faces & Laces -katutaidenäyttelyssä. Esitteillä oli katumuotia eli lenkkareita ja vaatteita, Pop-taidetta, graffiteja ja monenlaista urbaania musiikkia mm. suomalaiselta Sharkslayeriltä, ranskalaiselta Raziekilta ja yhdysvaltalaiselta Eli Escobarilta. Ilmapiiri oli todella mukava ja varsinkin Niken, Puman, Adidaksen ja Lacosten lenkkareita tuli ihasteltua ja toisaalta oli myös virkistävää kuulla välillä muutakin kuin slaavilaista listateknoa, varsinkin Eli Escobarin Nykkidisko miellytti korvaa. Oli myös mukava tavata herrat Seppälä ja Nenola. Kuvat kertovat enemmän kuin sata sanaa, ja siksi tällä kertaa keskitynkin kuviin enkä tekstiin.

Adidas

Taulut ovat kivoja

Nike

Adidas

Reebok

Gravis

DJ, jonka nimeä en tiedä

Helmi karhu

Synkkiä tauluja

Adidas

Adidas

Jotain lautoja

Oleg, jonka taiteilijanimeä en tiedä

Eli Escobar

Lopuksi vielä videopätkä Eli Escobarin keikalta. Taustalla näkyvät myös Herra Nenis ja DJ Pushups.

Ihmisoikeuksia etsimässä

2009-05-15T11:56:00.004+03:00

Venäläisiä uutisia lukiessa on usein mietityttänyt ovatko ihmisoikeudet Venäjän hallinnolle vain länsimaista utopiaa vai toteutuvatko ne edes osittain. Valtio tunnustaa seksuaalivähemmistöjen olemassaolon, mutta toisaalta ei hyväksy heidän avointa julkista esilläoloa. Luulen, että Venäjällä vähemmistöt tuskin marssivat Euroviisujen alla, sillä monet pelkäävät poliisin väkivaltaa.

Ei pelkästään valtio vaan myös kansalaiset ovat ennakkoluuloisia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen monelta nuorelta on puuttunut kasvun henkinen pohja, koska ainoat viralliset nuorisojärjestöt ovat poliittisia. Ääriainekset, varsinkin äärioikeisto, ovat kasvattaneet suosiotaan, mikä näkyy skinheadien suurena lukumääränä. Varsinkin viime aikoina Venäjän etelärajoilta on muuttanut työn ja paremman elintason perässä aasialaisperäisiä Moskovaan ja muihin suuriin asutuskeskuksiin ja ovat heti muutettuaan saaneet kohdata väkivaltaa ja syrjintää.

Minua häiritsee myös ylioppilasjärjestöjen puuttuminen. Samanlainen ylhäältä saneltu politiikka, joka vallitsee valtionhallinnossa vallitsee myös yliopistoissa ja tuntuu siltä, että opiskelijoilla ei ole juuri mitään keinoja ilmaista tyytymättömyyttään tai vaikuttaa asioihinsa. Toisaalta ajattelutapa tuntuu olevan jotenkin erilainen – huomio keskitetään itseensä eikä ajatella samalla tavalla yhteisöllisesti kuin läntisemmässä Euroopassa. Pinnalla pitää olla kalliita merkkivaatteita, sisällä ei tarvitse olla mitään ja voi asua vaikka kuinka huonossa asunnossa. Samalla tavalla venäläinen yhteiskunta on kaunis ja kiiltävä päältä - mutta ruma, sekava ja epäoikeudenmukainen sisältä.

Hajustetusta vessapaperista

Vielä loppukevennykseksi hieman venäläisten kulutustottumuksista. Kuluneiden viikkojen aikana on tullut huomattua, että venäläiset käyttävät paljon hajusteita, länsieurooppalaisen mielestä ehkä vähän oudoissakin asioissa. Ei heti tulisi mieleen laittaa vessapaperiin hajustetta, mutta täällä se tuntuu aivan normaalilta. Ehkä tämän vessapaperin keksijä on ajatellut, että näin ei tarvitse käyttää vessanraikastajaa erikseen tai ehkä venäläiset vain pitävät ajatuksesta, että heidän takapuolensa tuoksuvat mansikalta. Kuvassa oleva vessapaperi tuoksuu muuten sireeniltä. Samalla tavalla myös nenäliinoissa käytetään hajusteita, jotka saattavat kyllä viedä pois aivastusreaktion, mutta vastaavasti aiheuttaa oksennusreaktion. Jos on tarvetta nenäliinoille, suosittelisin Lambia, jota on hyvin saatavana myös Venäjällä.